Katjan äiti Tarja tuli kyläilemään joulukuun jälkipuoliskoksi. Tästä ajasta olimme suurimman osan matkalla. Ajoimme länteen ja pyrimme Costa Ricaan heti toisen matkapäivän aamuna, mutta autoon liittyvän byrokratian takia pääsime rajan yli vasta seuraavana päivänä. Viimeisen kotimaan yön olimme kurjassa motellissa, josta parin kilometrin päästä löysimme kuvan upean luonnontilaisen hiekkarannan. Muita ulkomaalaisia turisteja kymmenien kilometrien mittaisella rannalla tuskin oli.
Costa Rica on paljon Panamaa turistoituneempi, ja myös kalliimpi. Otso ei tällä kertaa pelännytkään tyrskyjä, vaan riehaantui juoksentelemaan hiekkarannoilla, ja välillä vähän liiankin syvälle veteen.
Tyynenmeren rannalta nousimme aktiiviselle Poas-tulivuorelle. Pari viikkoa myöhemmin tulivuori oli tuhoisan maanjäristyksen keskus.
Koska pojat olivat niin paljon auton turvaistuimiin kahlittuina, oli meno vauhdikasta muina aikoina. Tässä Aaro ja Otso heiluvat kuohuvan kosken ylimenevällä sillalla.
Pyysimme Otsoa astumaan lähemmäksi lehmää kuvaa varten. Sen verran pelottavalta lehmä kuitenkin näytti, että askeleen pituus oli noin viisi senttiä.
Tutustuimme luomukahvitilaan. Pojat saivat leikkiä kahvipapumeressä.
Costa Rican hedelmällisiltä ja tiheään asutuilta vuorilta laskeuduimme Karibianmeren rantaan, jossa oli näin koilistuulten aikaan vielä isommat aallot kuin Tyynenmeren puoleisilla rannoilla. Otso ei malttanut pysyä paikallaan sekuntia pidempään perhepotrettia varten ja Markun piti lähteä perään, koska suurimmat aallot olivat vaarallisia.
Kävimme vielä aamulla ennen Panaman rajalle kaasuttelua hyvästelemässä Karibian kuohut.
Amerikkalaisten on ollut vaikeaa ymmärtää, miten kolme aikuista ja kaksi lasta muhkeine turvaistuimineen mahtuvat pikkuautoon, vaikkeivät he varmaan edes tulleet ajatelleeksi, että meillä oli mukana vielä normaalien matkatavaroiden lisäksi kärryt ja kantorinkka. Tähän liittyen Markku tahtoo jakaa kaikkien blogger-sivujamme seuraavien kanssa autoaiheisia pohdintojaan. Markkinoilta puuttuvat pienitehoiset maantieautot. Meidän 2500 km kierros olisi sujunut ehkä kymmenen minuuttia nopeammin, jos tehoja olisi Yariksen 1,3 litran moottorin antaman 63 kW sijaan ollut tuplasti. Tosin tästä merkittävästä ajansäästöstä monta minuuttia olisi kulunut siihen, kun suuremman kulutuksen ja suuremman bensatankin takia tankkaus olisi kestänyt kauemmin. Oikeastaan matka olisi tällä vuorireitilläkin taittunut mukavan joutuisasti alle litran moottorilla ja Suomen tasaisilla teillä riittäisi 0,6 litran ja 30 kW:n moottori mainiosti. Aloittelijat ja motoorisesti heikkolahjaiset, joille vaihdekepin ja kaasupolkimen nopea käyttö on hankalaa, saattaisivat tosin vielä tarvita hieman enemmän tehoja pitääkseen nykyiset matkanopeutensa, ennenkuin markkinoille tulee taloudellisia automaattivaihteistoja. Maantieauto saa olla painava, turvallinen ja pitkä, mutta nykypikkuautoja parikymmentä senttiä matalampi ja kapeampi kori tiputtaisi ilmanvastusta ja kulutusta. Tällaisilla autoilla saisivat kaupparatsut ja kaikki muutkin pitkillä Suomen maanteillä kiitävät säästettyä puolet bensakuluistaan ja hiilidioksidipäästöistään turvallisuudesta, mukavuudesta ja nopeudesta tinkimättä, ja ilman mitään hybridiakku- ja biodiesel-temppuiluja (joilla näin merkittävät säästöt eivät edes ole mahdollisia ilman verkkovirtalatausta). Vähistä tehoista saisi vielä lisää eteenpäin vievää voimaa, jos tien pintaa valaisevien ajovalojen käyttö ei olisi pakollista päivisin (tehokkat joka suuntaan valaisevat huomiovalot ovat paremmat), renkaat olisivat suunniteltu suuremmille ilmanpaineille Suomen tasaisille teille ja laturi kytkeytyisi automaattisesti pois kaasua paljon painettaessa (ettei tarvitse tehdä niin kuin srilankalaiset taksikuskit, jotka kytkevät ilmastoinnin pois ennen ohitusta).
Katjan äiti Tarja tuli kyläilemään joulukuun jälkipuoliskoksi. Tästä ajasta olimme suurimman osan matkalla. Ajoimme länteen ja pyrimme Costa Ricaan heti toisen matkapäivän aamuna, mutta autoon liittyvän byrokratian takia pääsime rajan yli vasta seuraavana päivänä. Viimeisen kotimaan yön olimme kurjassa motellissa, josta parin kilometrin päästä löysimme kuvan upean luonnontilaisen hiekkarannan. Muita ulkomaalaisia turisteja kymmenien kilometrien mittaisella rannalla tuskin oli.
Costa Rica on paljon Panamaa turistoituneempi, ja myös kalliimpi. Otso ei tällä kertaa pelännytkään tyrskyjä, vaan riehaantui juoksentelemaan hiekkarannoilla, ja välillä vähän liiankin syvälle veteen.
Tyynenmeren rannalta nousimme aktiiviselle Poas-tulivuorelle. Pari viikkoa myöhemmin tulivuori oli tuhoisan maanjäristyksen keskus.
Koska pojat olivat niin paljon auton turvaistuimiin kahlittuina, oli meno vauhdikasta muina aikoina. Tässä Aaro ja Otso heiluvat kuohuvan kosken ylimenevällä sillalla.
Pyysimme Otsoa astumaan lähemmäksi lehmää kuvaa varten. Sen verran pelottavalta lehmä kuitenkin näytti, että askeleen pituus oli noin viisi senttiä.
Tutustuimme luomukahvitilaan. Pojat saivat leikkiä kahvipapumeressä.
Costa Rican hedelmällisiltä ja tiheään asutuilta vuorilta laskeuduimme Karibianmeren rantaan, jossa oli näin koilistuulten aikaan vielä isommat aallot kuin Tyynenmeren puoleisilla rannoilla. Otso ei malttanut pysyä paikallaan sekuntia pidempään perhepotrettia varten ja Markun piti lähteä perään, koska suurimmat aallot olivat vaarallisia.
Kävimme vielä aamulla ennen Panaman rajalle kaasuttelua hyvästelemässä Karibian kuohut.
Amerikkalaisten on ollut vaikeaa ymmärtää, miten kolme aikuista ja kaksi lasta muhkeine turvaistuimineen mahtuvat pikkuautoon, vaikkeivät he varmaan edes tulleet ajatelleeksi, että meillä oli mukana vielä normaalien matkatavaroiden lisäksi kärryt ja kantorinkka. Tähän liittyen Markku tahtoo jakaa kaikkien blogger-sivujamme seuraavien kanssa autoaiheisia pohdintojaan. Markkinoilta puuttuvat pienitehoiset maantieautot. Meidän 2500 km kierros olisi sujunut ehkä kymmenen minuuttia nopeammin, jos tehoja olisi Yariksen 1,3 litran moottorin antaman 63 kW sijaan ollut tuplasti. Tosin tästä merkittävästä ajansäästöstä monta minuuttia olisi kulunut siihen, kun suuremman kulutuksen ja suuremman bensatankin takia tankkaus olisi kestänyt kauemmin. Oikeastaan matka olisi tällä vuorireitilläkin taittunut mukavan joutuisasti alle litran moottorilla ja Suomen tasaisilla teillä riittäisi 0,6 litran ja 30 kW:n moottori mainiosti. Aloittelijat ja motoorisesti heikkolahjaiset, joille vaihdekepin ja kaasupolkimen nopea käyttö on hankalaa, saattaisivat tosin vielä tarvita hieman enemmän tehoja pitääkseen nykyiset matkanopeutensa, ennenkuin markkinoille tulee taloudellisia automaattivaihteistoja. Maantieauto saa olla painava, turvallinen ja pitkä, mutta nykypikkuautoja parikymmentä senttiä matalampi ja kapeampi kori tiputtaisi ilmanvastusta ja kulutusta. Tällaisilla autoilla saisivat kaupparatsut ja kaikki muutkin pitkillä Suomen maanteillä kiitävät säästettyä puolet bensakuluistaan ja hiilidioksidipäästöistään turvallisuudesta, mukavuudesta ja nopeudesta tinkimättä, ja ilman mitään hybridiakku- ja biodiesel-temppuiluja (joilla näin merkittävät säästöt eivät edes ole mahdollisia ilman verkkovirtalatausta). Vähistä tehoista saisi vielä lisää eteenpäin vievää voimaa, jos tien pintaa valaisevien ajovalojen käyttö ei olisi pakollista päivisin (tehokkat joka suuntaan valaisevat huomiovalot ovat paremmat), renkaat olisivat suunniteltu suuremmille ilmanpaineille Suomen tasaisille teille ja laturi kytkeytyisi automaattisesti pois kaasua paljon painettaessa (ettei tarvitse tehdä niin kuin srilankalaiset taksikuskit, jotka kytkevät ilmastoinnin pois ennen ohitusta).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti