Lokakuu 2008 - Rantaelämää

Lokakuun lopussa lomailimme pari yötä Contadora-saarella, kahdenkymmenen minuutin lentomatkan päässä Panaman kaupungista. Pienlentokone oli vanha ja rämisevä, ja eturivissä istuva Markku näki suoraan ohjaamon kaikki mittarit ja tuulilasista Contadoran pelottavan kapean kiitoradan. Vaikka ikkunat eivät enää olleetkaan kovin kirkkaat, näimme hienosti Panaman kaupungin lähtiessämme.

Ystävämme Mirkka oli mukana matkalla ja kävelee tässä Otson kanssa rannalle. Otso selosti kuvaa katsellessaan, että valmistautui onkimaan kepillään, koska tiesi että olimme menossa merenrantaan. Saari oli Aasian paratiisirantojen jälkeen pettymys. Panaman rikkaat ovat rakentaneet sen täyteen luksushuviloita ja suurin osa rannoista on yksityisiä. Eräskin rannanetsimiskävelymme päättyi kaatopaikalle (jo toistamiseen Panamassa).

Onneksi sijoitimme neljän tunnin veneretkeen ja pääsimme kahdelle saarelle, joissa oli kauniita hiekkarantoja. Pojilla oli kivoja leikkejä asumattoman saaren pienessä mereen virtaavassa purossa.

Aikuiset kävivät vuorotellen snorklaamassa. Korallit eivät olleet kummoisia, mutta kaloja oli valtavasti. Hienointa oli kuitenkin nähdä kolme ryhävalasta noin kahdenkymmenen metrin päästä. Yrityksestään huolimatta Markku ei valitettavasti onnistunut näkemään eikä kuulemaan valaita snorklaamalla.

Toisella saarella pojat leikkivät kivien suojassa. Vaikka saarilta oli suora yhteys Tyynen valtameren ulapoille, olivat aallot trooppisen hillittyjä.

Kahden ja puolen päivän matkan jälkeen oli kiva palata kotiin, jossa kaikki on niin paljon helpompaa kuin reissussa. Kun Gamboa on vielä niin hieno paikka elää, Frommers-matkaoppaankin mukaan “one of the most exciting natural areas to explore in Panama, if not in the Americas, and most of it is less than an hour’s drive from the city”, voimme jo pian unohtaa matkailun tykkänään. Luontonähtävyyksiä riittää, ilma on puhdasta ja ostoskeskukseen on 35 minuutin matka. Tästä saamme kiittää amerikkalaisia, jotka halusivat säilyttää Panaman kanavan rannat mahdollisimman metsäisinä. Kuvan kosteikossa on paljon vettä, sillä loka-marraskuussa on sadekauden huippu. Sateiset päivät ovat mukavan viileitä. Palattuamme Contadoralta ulkolämpötila laski iltapäivällä kaatosateen ansiosta 23 asteeseen ja sisällä oli 26 astetta. Otso tärisi vilusta ja ryhtyi päättäväisesti pukeutumaan T-paitaan samalla höpisten jotain lumen tulemisesta. Hän muisti varmaan kirjoista ja ehkä Suomestakin, että sitten kun on todella kylmä, saatta sataa lunta. Saas nähdä miten pärjäämme tammi-helmikuussa Suomessa tropiikkipoikiemme kanssa.

Elo-syyskuu 2008

Jo elokuussa Aaro oli aika lailla Otson kokoinen, paitsi että Otsolla oli tuplasti pidemmät raajat. Pojat nukkuvat tässä päiväunia lattialla ohuen maton päällä edellisen asuntomme viileimmässä nurkkauksessa. Makuuhuone oli liian kuuma.

Panaman kaupungin läheiseltä mäeltä on upeat maisemat Tyynelle valtamerelle.

Kahdeksan kuukautta sitten muutettuamme Panamaan etsimme aluksi asuntoa kaikkialta muualta kuin Gamboasta. Kun muutaman kuukauden etsimisen jälkeen tajusimme ettei Gamboaa parempaa asuinpaikkaa ole, ei kylässä ollut ainoatakaan sopivaa ja vapaata asuntoa. Kahden väliaikaisasunnon jälkeen pääsimme vihdoinkin muuttamaan syyskuun alkupuolella vakituiseen asuntoon, jossa asunemme lopun Panamassaoloajan. Markun ottaessa kuvaa Otso kuuli juuri naapurin Luisan huudot pihaltamme ja juoksee ulos. Kolhut otsassa ovat muistoja alamäessä juoksemisesta ja pyöräilystä. Kuvan oikean yläkulman musta aukko säleikön takana on aukko vintille, jota kautta kuumimman ilman pitäisi karata tukaaneille (ei harakoille – Markun vitsi).

Naapurin Luisa viettää meidän puolellamme paritaloa ainakin puolet valveillaoloajastaan. Tässä mennään hurjaa vauhtia ”moottoripyörillä”.

Kun Otson ja Luisan äänet kuuluvat pihalta, suuntaa Aarokin päättäväisesti ulko-ovelle.

Otso nukkuu nykyään päiväunia harvakseltaan, mutta oikein väsyneenä nukahtaa vaikka istualleen.

Aaron tapa haastaa peuhaukseen on esittää väsynyttä - mutta vain muutaman sekunnin ajan.

Aaro tahtoo nykyään useimmiten syödä itse. Syyskuun alussa ruokaa meni enemmän ohi suun kuin suuhun, mutta sittemmin hukkaprosentti on pienentynyt huomattavasti.

Välipalalla.

Markku tekee osan viikosta töitä kotona. Toimistohuoneen ikkunasta voi tarkkailla niin kylän ”keskustan” vilkasta elämää kuin monenvärisiä lintuja, jotka viihtyvät pihapuissamme.

Nettisivujemme aktiivisille katselijoille voi tulla helposti väärä kuva elämästämme, kun valitsemme tietysti kuvia mukavista tilanteista ja kauniista näkymistä. Tasapuolisuuden vuoksi tässä kuva suihkumme lattiasta. Sinne jää päivän ruokailujen jälkeisistä pesuista niin paljon tähteitä, että pienet torakat juoksentelevat siellä ilmeisesti koko yön. Panamalaiset suihkuverhot ansaitsevat kiitosta. Ne hengittävät ja kuivuvat hetkessä.

Heinä-elokuu 2008

Eräänä heinäkuun viikonloppuna vuokrasimme polkuauton. Pojista oli kivaa istua kyydissä ja meille vanhemmille polkeminen kävi ihan urheilusta. Taustalla näkyy kanavan Tyynenmeren puoleinen pää.

Elokuun alussa olimme ensimmäisellä ”kunnon” lomallamme Panamassa: neljän päivän rengasmatkalla Azuero-niemimaalla. Azuerolla näimme paljon merta, vuoria, peltoja, lehmiä, hevosia ja maaseutukyliä - mukavaa vaihtelua kotiseutumme metsäisiin maisemiin ja toisaalta Panaman kaupungin vilkkaaseen elämään. Otso ahkeroi ”porallansa” reikiä hiekkaan.

Etelärannikko on suosittu surffaajien keskuudessa - aallot olivatkin upeita ja kilometrien päässä näimme myös valaan suihkuttelevan vettä.

Muutaman muun kävelijän innoittamina uskalsimme reippailemaan laskuveden paljastamalle mutatasangolle. Otso oli riemuissaan, kun sai kävellä auringon lämmittämissä lätäköissä paljain jaloin. Yksittäinen mangrove-puu kasvoi satojen metrien päässä naapureistaan. Rantaviiva siirtyy vuoroveden mukana kilometrejä.

Kalastajat virittelivät verkkojaan reilun kilometrin päässä rannasta. Vesi nousee nopeimmillaan pari metriä tunnissa, ja varomaton kävelijä saattaisikin joutua uimaan loppumatkan takaisin rantaan.

Vietimme rantapäivän Iguana-saarella. Sää oli täydellinen: sateen ja pilviverhon ansiosta iho ei palanut, eikä ollut liian kuuma. Aaron hiekassa möyrimisen päätteeksi oli hyvä käydä meressä pesulla.

Saaressa oli muutama hiekkaranta ja kallioita. Otso ei piitannut uimisesta, mutta pääsi testaamaan kiipeilytaitojaan ja yllätti taitavuudellaan vanhempansa, ja varmaan itsensänkin. Snorkkeloiden näki hienosti suurten aaltojen aiheuttamia vedenalaisia pyörteitä.

Heinäkuu 2008

Viime aikoina olemme viettäneet keski-ikäisesti rauhallista ja terveellistä elämää vihreässä lähiössämme. Tässä Katja laskeutuu jyrkkää alamäkeä vakioreippailureitillämme, ja suojaa Aaroa ja itseään auringolta heijastavalla päivänvarjolla.

Aarolla on hauskaa lintutornissa.

Yli kaksi vuotta tropiikissa eläneenä Otso tietää mikä on viilein nukkumisasento. Aarolla on siitä vielä paljon oppimista, vaikka kehitys muuten onkin ollut vauhdikasta viime viikkoina. Pari viikkoa sitten hän oppi parin päivän sisällä istumaan, konttaamaan ja nousemaan seisomaan tukea vasten. Sittemmin hän on alkanut kävellä puita pitkin ja olemme nähneet hänen myös tasapainottelevan ilman tukea muutaman sekunnin ajan.

X-asentoa tarvitaan viikko viikolta vähemmän. Sadekauden edetessä kosteus ja viileys ovat lisääntyneet, ja tilastojen mukaan sama kehitys jatkuu aina marraskuulle saakka. Jo nyt kotimme tekstiilit, paperi ja varsinkin nahka antavat energiaa niitä syöville sienille – homepilkkuja on seiniä myöten ja home haisee vähän kaikkialla. Otso ja Aaro tuskin tulevat olemaan yliherkkiä homeitiöille. Kuvassa Aaro tutkii Katjan sandaalia, joka ei siis ole pölyn, vaan homeen peitossa. Näin siitä huolimatta, että sitä on säilytetty toisessa kahdesta ”kuivakaapeistamme” (tavallisia vaatekaappeja, joissa palaa lämmittävä ja kuivattava hehkulamppu lähes jatkuvasti).

Otso viettää ainakin kaksi aamupäivää viikossa saksalaisen Luisan ja paikallisen lastenhoitajan seurassa. Lapsilla on useimmiten tosi hauskaa ja hoitajalla varmaan kaikkein haastavinta, kun riehunta on vauhdikkaimmillaan. Luisa on hoitajansa kanssa viisi päivää viikossa ja puhuukin meille äidinkieltään taitamattomille jo enemmän espanjaa kuin saksaa (tosin kummastakaan emme saa hirveästi selvää). Lastenhoitojärjestelyjä keväällä tehtäessä ajattelimme, että Otsokin tietysti oppii espanjaa, mutta viime aikoina hän on ruvennut käskyttämään Aaroa saksaksi. Onneksi kuitenkin Otson siansaksa, jota hän puhuu usein leikkiessään tai katsellessaan kirjoja, kuulostaa jo enemmän espanjalta kuin saksalta, ja sisältää jonkin verran oikeitakin espanjan sanoja. Kuvassa vietetään Luisan 4-vuotissynttäreitä, joita varten hän teki neljä kutsukorttia. Pitkällisen pohdinnan jälkeen Luisa päätti kuitenkin kutsua juhliinsa vain Otson.

Loppuperhe sai tulla Otson mukana synttäreille. Isäntäpari näyttää tyytyväiseltä, vaikka oikeasti ehkä miettivät lähtevätkö synttärilahja-sormivärit sohvasta ikinä irti.

Emme sentään ole ihan täydellisesti vielä luovuttaneet ja asettautuneet keski-ikäisesti aloillemme. Uskaltauduimme yhdeksi viikonloppuyöksi luksushotelliin (käytimme ilmaiskupongin) melkein 15 minuutin ajomatkan päähän Markun työpaikasta. Hotellin upeasta hiekkarannasta ja uima-altaista huolimatta Otsosta oli hauskinta päästä kerrankin katsomaan telkkaria.

Kotona päivämme alkaa poikkeuksetta papukaijojen rääynnällä klo 6.10. Vaikka ne kokoontuvatkin monen kymmenen metrin päässä olevan puun latvaan, makuuhuoneemme desibelilukemat nousevat korkeammalle kuin normaalin herätyskellon soidessa, ja äänenlaadunkin puolesta valitsisimme mieluummin herätyskellon.

Pariin otteeseen olemme saaneet ihailla paikallisista apinalajeista pienimpiä (Saguinus geoffroyi) suoraan ikkunastamme. Taustan oksasta roikkuva epämääräinen muodostelma on ilmeisesti termiittipesä.

Kuvassa olevat ”mustapääkorppikotkat” ovat täällä samassa asemassa kuin varikset Suomessa. Paikallisia olisi varmaan huvittanut, jos olisivat nähneet Markun ottavan niistä kuvaa. Gamboassa näkee paljon eläimiä, mutta emme oikein tiedä minkä kielisen nimen kertoisimme Otsolle hänen sitä kysyessä. Nisäkäskirjamme on englannin- ja lintukirja espanjankielinen. Ainakin osalla nisäkkäistä ja linnuista lienee suomenkielisetkin nimet, mutta niiden löytäminen voi olla hankalaa.

Noin kilometrin päässä kodistamme näimme todella harvinaisen ”harpikotkan” (Aguila harpia, Harpy eagle, Harpia harpyja), jota neotropiikin ihmiset pitävät lintujen kuninkaana ja amerikkalainen lintukirjamme kirjoittajakin ”maailman mahtavimpana petolintuna, jonka nilkatkin ovat 5 cm paksut”. Emme tunteneet lajia, kun se seurasi meitä aamukävelyllä lentäen omituisesti oksalta toiselle, mutta Markku kyllä otti vaistomaisesti Otsoa kädestä kiinni. Vaistomainen toiminta ei välttämättä ollut täysin järjetöntä, sillä harpikotka on erikoistunut syömään laiskiaisia ja apinoita, ja ne voivat kantaa mukanaan 7 – 8-kiloisen saaliin. Noin 13-kiloisen Otson nostaminen olisi tosin ehkä ollut liikaa. Linnun tuttavalliselle käytökselle kuulimme myöhemmin selityksen: näitä uhanalaisia petoja on palautettu tarhoista viime vuosina luontoon lähistöllämme, eikä niiden suhtautuminen ihmisiin ole muodostunut samanlaiseksi kuin aidoilla kotkilla on.

Toukokuu 2008

Jouduimme muuttamaan toiseen väliaikaiseen kotiin Gamboassa. Muutto oli yllättävän suuri operaatio vaikka tulimme tänne muutaman matkalaukun kanssa vasta tammikuussa. Mirkka onneksi auttoi viihdyttämällä Otsoa ja Aaroa koko päivän. Muistimme myös poimia avokadoja pihan puustamme mukaan. Otso ei ylettynyt ihan kaikkiin melkein kypsän näköisiin, joten Markku kiipesi puuhun. Saaliiksi saimme hedelmiä ainakin 10 kg. Taloa ympäröivät muut hedelmäpuut (kookos-, cashew-pähkinä-, mango- ja banaani-) valitettavasti eivät antaneet satoa tammikuun 25. ja toukokuun 11. välisenä aikana.

Kuva on otettu uuden asuntomme ikkunasta. Etualan puu on vielä lehdetön, vaikka sateet ovatkin jo alkaneet (oksilla ikivihreitä epifyyttejä). Muutimme paritalosta samanlaiseen neljän huoneiston pienkerrostaloon kuin mitä naapuritalommekin ovat. Uuden asuntomme suurin etu edelliseen nähden on siinä että sen ikkunat saa kokonaan auki ja on siten selvästi viileämpi. Parin ensimmäisen viikon aikana sisälämpötila on pysytellyt 24 ja 34 asteen välillä. Kävelymatkaa leikkipuistoon, Otson parhaan kaverin luokse ja vanhaan kotiimme on kilometrin verran. Pysyvään asuntoon pääsemme viimeistään syyskuun alussa. Ikävintä uudessa kodissamme on sadat jokailtaiset kattovalojamme päin lentävät hyönteiset. Pienimmät, joita suurin osa onneksi on, lentävät hyttysverkkojen läpi ja suurimmat tunkevat jostain raoista. Hauskinta on, että osa näistä on tulikärpäsiä ja kun sammutamme illalla valot näitä ”tähdenlentoja” näkyy makuuhuoneemme katon rajassa.

Otso pitää hiilihydraateista.

Aaro kiinnostuneena.

Ja leikkimielellä.

Hauskinta Aarolla on yleensä silloin kun isoveli tulee viihdyttämään.

Huhtikuu 2008 - Markku Aasiassa, Tuuli ja Tuomas Panamassa

Vanha blogimme löytyy edelleen osoitteesta www.markkukatja.blogspot.com/.

Markku oli työmatkalla Singaporessa, Intiassa ja Sri Lankassa melkein koko huhtikuun. Tutkimushankkeen, jossa Markku työskentelee, tavoite on että verkoston paristakymmenestä koealasta noin puolella aloitettaisiin hiilivarastojen (elävät puut, lahopuut, maan hiili jne.) mittaukset. Intian koeala on verkoston kuivin ja harvan latvuston ansiosta norsuillekin riittää syötävää.

Koelan viereisessä kylässä vihittiin käyttöön uusi hindu-temppeli. Seremoniaan kuului veden hakeminen läheisestä joesta. Kuvan pienimahaisin mies pääsi transsiin jo alkumatkasta.

Markun ollessa Aasiassa tuli ensin Tuuli-mummu ja muutaman viikon kuluttua Tuomas-faari Panamaan Katjan ja poikien avuksi ja seuraksi. Suurin osa seuraavista kuvista on Tuulen ottamia.

Kuivan kauden loppulla huhtikuussa ruoho on ruskeimmillaan. Nyt toukokussa sateiden lisäännyttyä nurmi vihertää taas.

Kylän lapset vanhempineen kokoontuvat joka ilta kuvan leikkipuistoon. Tähän astinen kotimme on ihan puiston vieressä, mutta leikkipuistomatka pitenee noin kilometrillä muuttaessamme toiseen väliaikaiseen asuntoon. Gamboan upea luonto ja rauhallisuus sai meidät lopulta jäämään tänne.

Monet puut kukkivat kuivalla kaudella.

Tuuli, Katja, Otso ja Aaro kiertelivät katselemassa pääkaupungin nähtävyyksiä. Uudet kaksikerroksiset kärrymme ovat mahtavat.

Otso pääsee puikahtamaan helposti pois kärryn alakerrasta, ja takaisin sinne. Tarvittaessa hän auttaa mielellään Aaron työntämisessä.

Panamassa syödään usein riisin sijaan plataanista, eli vähemmän makeasta banaanista tehtyjä patacone-lättyjä. Otso on innoissaan kun saa syödä pääruuaksikin ”panaania”.

Laivat odottavat Tyynenmeren puolella pääsyä kanavaan.

Panama Cityn kaduilla näkee paljon perinteisesti pukeutuneita Kuna-intiaaneja. Heillä on oma hallinnollinen alueensa Karibian puoleisella rannikolla, mutta monet ovat tulleet paremman elämän toivossa pääkaupunkiin. Ilmeisesti missään muualla Latinalaisessa Amerikassa intiaaneilla ei ole yhtä voimakasta autonomiaa.

Markku kotiutui huhtikuun lopulla. Vappuna ajoimme vajaan sadan kilometrin päässä kodistamme sijaitsevaan Portobelon kaupunkiin, joka oli vuosisatoja sitten keskeisin satama Karibian puolella. Lounastimme hilpeissä vapputunnelmissa.

Veneilimme pieneen saareen snorklaamaan ja melomaan. Taustalla näkyy vedessä kasvavia mangrove-puita.

Silloin kun kajakki ei ollut melontakäytössä se toimi oivana hiekattomana makuualustana Aarolle.

Palattuamme koti-Gamboaan kapusimme yhteen lähiseudun kolmesta lintutornista.

Otsolle tuli yllättäen pissahätä huipulla. Eikä ollut ensimmäinen kerta. Hänestä on ilmeisen hupaisaa katsella tätä alas lorisevaa ”vesiputousta”.