Syyskuu 2009

Päätimme kuvata reilun viikon ajan arkeamme ja arjen pieniä piristyksiä, jotka täällä ovat lähinnä lyhyitä retkiä lähiseudulle. Tässä Otso ja Aaro ovat evästauolla takakontissa Tyynenmeren rannalla olevalla parkkipaikalla syyskuun viimeisenä sunnuntaina.

Markku käy kaupunkitoimistolla yleensä vain tiistaisin, seminaaripäivänä, ja tekee muina päivinä töitä kotona. Markun pomo on kolmas vasemmalta, ja naapuri-/vuokrantajapariskunta toinen ja kuudes vasemmalta.

Pojat ja Katja köröttelivät bussilla kaupunkiin, mikä on pojista jännää. Tapaamispaikkana Markun työpäivän jälkeen oli ostoskeskuksen karuselli.

Ostoskeskuksen ravintolat eivät houkutelleet, ja päätimme suunnata vanhaan kaupunkiin (Casco Viejo) italialaisten pitämään pitseriaan.

Auringossa olleeseen autoon sulloutuminen on hikistä hommaa.

Casco Viejon kadunlakasija ja työnjohtaja ahertamassa. Panamalaiset ovat kuuluja flegmaattisuudestaan.

Tapanamme on tilata pitsat ja niitä odotellessa kävellä pieni kierros meren rannassa. Otso pääsi nopeiten näköalapaikkalle.

Etualan märkä maa on merta nousuveden aikaan.

Vanhasta kaupungista näkyy meren yli ”uusin kaupunki”. Pilvenpiirtäjät ovat lähinnä asuinrakennuksia, toisin kuin monissa muissa kaupungeissa.




















Taustan laivat odottavat pääsyä kanavaan.















Torstaina pojat ja Katja olivat muutamien muiden lasten ja äitien kanssa sademetsän tekolammikossa uimassa. Tässä leikitään linnaa. Otson huippuhyvä kaveri Luisa muutti Saksaan syyskuun loppupuolella ja sen jälkeen Otso on lähinnä leikkinyt Aaron kanssa. Aaro on tyytyväinen, mutta olisi kiva jos Otso saisi myös jonkun ikäisensä kaverin.











Syömme joskus lounaaksi kotikylämme ruokakojujen antimia. Yleensä Aaro matkii kaikessa Otsoa, mutta valokuvausilmeilyn Otso apinoiAarolta.
















Lauantaina söimme ”autokauppaostarin” (ruokakaupassa on mahtavia jättikärryjä, joiden etuosassa on istuimet ja kaksi rattia lapsille) japanilaisessa ravintolassa, joka tosin taitaa olla osa amerikkalaista ketjua, jonka systeemien mukaan lapsille annetaan tehtäväpaperit ja liidut ruokaa odotellessa.

Sunnuntaina retkeilimme Karibian rannalle. Linnuntietä sinne olisi matkaa vain nelisenkymmentä kilometriä, tietä pitkin tuplasti. Söimme roskaruokaa vierasvenesataman ravintolassa. Normaaliviikkoina syömme ravintolassa vain keskimäärin kerran.

Kun jotain saapuu pöytään, pysyvät pojat paremmin paikoillaan.

Kävimme katsomassa toista kertaa suomenlinnamaista San Lorenzon linnoitusta, josta Etelä-Amerikan rikkauksia laivattiin aikanaan Espanjaan sen jälkeen kun ne oli ensin rahdattu kannaksen yli Tyyneltämereltä. Pojat yrittävät osua tykillä ohi kiitävään korppikotkaan.

Linnoituskäynnin jälkeen vietimme monta tuntia pienellä hiekkarannalla, jossa oli liikaa ihmisiä. Pelikaanit kalastivat oikeasti ja pojat leikisti. Seuraavalla kerralla pitää mennä arkipäivänä – silloin tuskin muita ihmisiä näkyy.

Heinäkuu 2009

Olimme lomalla Suomessa heinäkuun. Kilometrejä auton mittariin kertyi parisen tuhatta ja nukuimme seitsemällä eri paikkakunnalla. Tässä Aaro ja Inka-serkku nauttivat Kerimäen auringosta.

















Inkan ja Niilon äiti Anu tarjoilee lapsille välipalaa.





















Otso kävi uistelemassa Tarja-mummon ja Ramin kanssa. Saalis: yksi ahven.











Tarja-mummo ja satuhetki kahden vanhimman lapsenlapsen kanssa.












Katjan lapsuudenystävän vanhempien mökillä Kerimäellä.


















Kerimäeltä suuntasimme Kolille.

















Patvinsuon kansallispuistossa pojat kävelivät kiitettävästi, vaikka mustikoiden napsiminen hidastikin hieman matkantekoa.















Otso seikkaili vain muutaman minuutin pitkoispuiden ulkopuolella ennenkuin toinen saapas hörppäsi vettä – ja sepä vasta olikin hauskaa!















Markun vanhemmat lapsineen ja lastenlapsineen kesämökillään Ristiinassa. Aaro on ainoa, jonka naama ei näy.

Tuuli-mummun synttärikahvit.

Sitten leikittiin rosvoa ja poliisia. Päivänsankari-rosvo pakeni poliiseja hurjaa vauhtia.

Aaro jaksoi touhuta yhtä lailla kuin "isot pojat" - Otso ja Otson ikäiset Esko- ja Johannes-serkut.

Helsingin Kaivarissa on hurja hyppyriliukumäki, jota Panamassakin usein muistellaan. Tässä laskevat Otso ja Makriina-kaveri.

Toukokuu 2009

Suomesta paluustamme on kulunut pian kaksi kuukautta. Mitään kummempaa emme näiden kuukausien aikana ole tehneet, ja valokuvat ovat lähinnä arkitouhuista. Panama sen sijaan päätyi presidentinvaalien ansiosta ensimmäistä kertaa täälläoloaikanamme YLE:n uutisiin: niissä kerrottiin oikeistolaisen Ricardo Martinellin voittaneen vaalit. Martinellin menestys köyhien parissa perustui lupauksiin terveydenhuollon ja turvallisuuden parantamisesta, metron rakentamisesta ja etenkin halvasta valkoisesta, hyvälaatuisesta riisistä. Eräs juuri ja juuri lukutaitoinen inkkari selitti meille, että jos pahin kilpailija olisi voittanut, olisi halpaa riisiä kyllä saanut, mutta se olisi ollut huonolaatuista. Kuvassa katsotaan telkkaria.

Tämän leikin nimi on ”dinosaurio rex”. Siinä laitetaan kalsarit päähän, hypitään ja huudetaan dinosaurio rex.

Aaro ei vauhdikkaissa leikeissä ehdi isompien mukaan, mutta lukutuokioon on helpompi osallistua pienemmänkin.

Vaippakuljetus.

Yhteistyö pelaa.

Otso ei vieläkään juuri kaveeraa amerikkalaisten lasten kanssa ja kivoimmat leikit syntyvät Luisan ja Aaron kanssa. Aaro on hyvin kiinnostunut kengistä ja kotipihallekaan ei ole lähtemistä jos ei ole kengät jalassa (vaatteista ei niin väliä) ja usein myös lippis päässä. Pihalle päästyään kengät voi ottaa pois, ja jos vanhemmat eivät ehdi auttamaan, Otso tulee avuksi.

Ostettuamme ”isojen lasten pyörän” siirtyi kolmipyöräinen enemmän Aaron käyttöön.

Tosin silloin kun Otso ei käytä kaksipyöräistä, kiinnostaa se Aaroa vielä enemmän kuin kolmipyöräinen.

Markulla on vaikeuksia saada pojat pysymään kaltevalla kivellä retkellämme vuoripuron varteen.

Tämä joki on muutaman kilometrin päässä kodistamme. Se virtaa kokonaan kansallispuiston sisällä ja vesi on kirkasta kuin Puruvedessä.

Pääsiäismunia löytyi vanhempien mielestä vähän liikaa tälle ihmismäärälle. Vahvistuksena oli naapuriemme lisäksi heidän pyöräilijävieraansa, jotka lähtivät matkaan muutama kuukausi sitten USAn ja Meksikon rajalta, ja aikovat ehtiä Tulimaahan ensi jouluksi.

Kun Markulle ei työnteko maistu, on mukava tiirailla eläimiä. Tässä kaksi äänekästä papukaijaa.

Toisesta ikkunasta näkyy pihamme suurin puu, jonka sato oli tänä vuonna huikea. Luumun kokoisia, mahtavalle maistuvia marañon-hedelmiä tippui parin viikon aikana tuhansia. Jotta kaikki olisi tullut syödyksi, olisi syöjiä tarvittu kymmeniä. Hyvää mehuakin olisi varman voinut tehdä, mutta mehujen puristelumme on ollut olematonta sen jälkeen kun vuosi sitten ostimme sähkötoimisen sitruspusertimen ja säkillisen appelsiinin näköisiä hedelmiä. Mehu oli kuitenkin todella kirpeää ja vasta pari viikkoa sitten ymmärsimme, että olimme vahingossa ostaneet sitruunoita. Tämänvuotinen säkkiostos oli huomattavasti onnistuneempi, mutta tällä kertaa olimme hieman myöhässä – ensimmäisen säkillisen jälkeen hinnat olivat jo kaksinkertaistuneet.

Linnuillekin jäi siis paljon syötävää. Ruoho oli samoihin aikoihin keltaisimmillaan kuivan kauden lopussa. Huhtikuu on tilastojen mukaan vuoden kuumin kuukausi. Toivottavasti se oli tänäkin vuonna – kuuma on ollut. Nyt kun olemme olleet asunnossamme jo kuumimman ja kylmimmän (tammikuu) kuukauden, voi lämpötiloja vertailla siihen mitä koimme Malesiassa. Sisälämpötilojen vaihtelu on syyskuun alun jälkeen 23,5 - 33,9 ja ulkolämpötilojen 20,5 - 35,9 astetta. Malesiassa sekä sisä-, että ulkolämpötilat vaihtelivat nelisen astetta vähemmän, kuitenkin niin, että neljän ääriarvon keskiarvo oli molemmissa täysin sama. Pienempi vaihtelu täällä johtuu pääosin varmaankin puutalosta, joka varastoi lämpöä paljon Malesian massiivista betonia vähemmän.

Markun pohje oli arka ja lievästi tulehtunut useamman viikon. Ensimmäinen lääkäri epäili punkkien puremien aiheuttaneen tulehduksen, mutta kun antibiootitkaan eivät purreet, täytyi etsiä toinen lääkäri. Pienet hengitysreiät paljastivat syypään: pohkeessa eleli kolme kärpäsen toukkaa. Trooppisessa Amerikassa elävä Dermatobia homidis on ilmeisesti maailman ainoa kärpänen, jonka toukat voivat kasvaa terveessä ihmisen kudoksessa. Se on ilmeisesti täälläkin harvinainen, vaikka Panama onkin sen levinneisyysalueen ytimessä. Toinen lääkäri ainakin luuli lajin kuolleen Panamasta jo sukupuuttoon. Hoitosuunnitelmana oli tukehduttaa toukat rasvaan ja kaivaa ne kuolleena ulos seuraavana päivänä. Keskustelut kotikylämme biologien kanssa kuitenkin paljastivat, että Gamboassa muutkin olivat kärsineet tänä vuonna samasta ongelmasta, ja että eräs panamalainen biologi oli ekspertti niiden poistamisessa. Hän puristikin viidessä minuutissa kaksi kuollutta ja yhden elävän toukan ulos Markun pohkeesta. Elävä toukka oli sen verran kookas ja terhakka (Otson katselee kuinka se nostelee ”päätään”), että mato-ongelle olisi voinut lähteä ilman matoja ja puristaa syötin vasta rannassa pohkeesta. Ahventen kiinnostus olisi ollut taattu. Kuvan pienet tummat pisteet ovat väkäsiä, joiden avulla toukka pystyy vastustamaan puristelijoiden pyrkimyksiä saada se ulos.

Asuntomme remontin näkyvin aikaansaannos oli ovien ja karmien kauniin puupinnan paljastaminen hilseilleen maalin alta. Meille selvisi, että kaikki Gamboan vanhat talot on rakennettu Pohjois-Kalifornian punapuusta - siis maailman pisimmäksi kasvavasta puusta, josta Katja lukee tässä kirjaa ”Wild Trees”. Vaikka Gamboan talojen seiniin ei kovin montaa runkoa ole mennytkään, olisi parempi jos ne olisi jätetty pystyyn.

Markun uudessa puhelimessa on kamera, joten teiltä tuskin jää vastedes mitään merkittävää näkemättä. Kuvien laatu tosin on vielä heikompi kuin kahden vanhan kameramme. Tässä ihmetellään ostarin monsteriautoa. Markku mietti lähinnä sitä, sopisiko ajoneuvo Suomessa kelirikkoajan kulkupeliksi. Renkaissa on niin paljon ilmaa, että ongelmia ei pitäisi olla suolla, heikoilla jäillä eikä vedessä.

Toinen melkein yhtä merkittävä nähtävyys joka olisi jäänyt ikuistamatta ilman puhelimen kameraa, näkyi viemärissä aivan kotimme vieressä. Enää ei tarvitse ihmetellä mistä torakat kotiimme kiipeävät. Jos kyseinen laji esiintyisi Suomessa, se olisi varmaan maamme suurin kovakuoriainen. Sitä ei saisi mahdutettua tulitikkuaskiin, paitsi raajoja ja tuntosarvia katkomalla. Pimeän tultua Otsolla ja Markulla on toisinaan hurjia torakkajahteja keittiössä ja olohuoneessa. Ne pystyvät juoksemaan melkein kävelynopeutta.

Maaliskuu 2009 - Kotona taas

Lento takaisin Panamaan sujui ongelmitta, mutta vuokranantajiemme teettämä remontti oli panamalaiseen tyyliin venähtänyt, ja kodissamme hääri tullessamme vuokranantajamme lisäksi vielä neljä korjausmiestä ja siivoja. Onneksi viimeistely ei vienyt kovin pitkään ja odotimme pihassamme vain muutaman tunnin. Nyt asuntomme on paremmassa kunnossa ja suihkun lattiakaan ei enää näytä siltä miltä yhdessä aiemmassa blogger-kuvassa. Molemmat pojat olivat nopeasti kuin kotonaan ja Aarokin näytti muistavan mitä kaikkea kivaa täällä voi tehdä.

Pian kotiinpalun jälkeen laiskiaisemo mahaan takertuneine poikasineen ruokaili pihapuussamme.