Syyskuu 2009

Päätimme kuvata reilun viikon ajan arkeamme ja arjen pieniä piristyksiä, jotka täällä ovat lähinnä lyhyitä retkiä lähiseudulle. Tässä Otso ja Aaro ovat evästauolla takakontissa Tyynenmeren rannalla olevalla parkkipaikalla syyskuun viimeisenä sunnuntaina.

Markku käy kaupunkitoimistolla yleensä vain tiistaisin, seminaaripäivänä, ja tekee muina päivinä töitä kotona. Markun pomo on kolmas vasemmalta, ja naapuri-/vuokrantajapariskunta toinen ja kuudes vasemmalta.

Pojat ja Katja köröttelivät bussilla kaupunkiin, mikä on pojista jännää. Tapaamispaikkana Markun työpäivän jälkeen oli ostoskeskuksen karuselli.

Ostoskeskuksen ravintolat eivät houkutelleet, ja päätimme suunnata vanhaan kaupunkiin (Casco Viejo) italialaisten pitämään pitseriaan.

Auringossa olleeseen autoon sulloutuminen on hikistä hommaa.

Casco Viejon kadunlakasija ja työnjohtaja ahertamassa. Panamalaiset ovat kuuluja flegmaattisuudestaan.

Tapanamme on tilata pitsat ja niitä odotellessa kävellä pieni kierros meren rannassa. Otso pääsi nopeiten näköalapaikkalle.

Etualan märkä maa on merta nousuveden aikaan.

Vanhasta kaupungista näkyy meren yli ”uusin kaupunki”. Pilvenpiirtäjät ovat lähinnä asuinrakennuksia, toisin kuin monissa muissa kaupungeissa.




















Taustan laivat odottavat pääsyä kanavaan.















Torstaina pojat ja Katja olivat muutamien muiden lasten ja äitien kanssa sademetsän tekolammikossa uimassa. Tässä leikitään linnaa. Otson huippuhyvä kaveri Luisa muutti Saksaan syyskuun loppupuolella ja sen jälkeen Otso on lähinnä leikkinyt Aaron kanssa. Aaro on tyytyväinen, mutta olisi kiva jos Otso saisi myös jonkun ikäisensä kaverin.











Syömme joskus lounaaksi kotikylämme ruokakojujen antimia. Yleensä Aaro matkii kaikessa Otsoa, mutta valokuvausilmeilyn Otso apinoiAarolta.
















Lauantaina söimme ”autokauppaostarin” (ruokakaupassa on mahtavia jättikärryjä, joiden etuosassa on istuimet ja kaksi rattia lapsille) japanilaisessa ravintolassa, joka tosin taitaa olla osa amerikkalaista ketjua, jonka systeemien mukaan lapsille annetaan tehtäväpaperit ja liidut ruokaa odotellessa.

Sunnuntaina retkeilimme Karibian rannalle. Linnuntietä sinne olisi matkaa vain nelisenkymmentä kilometriä, tietä pitkin tuplasti. Söimme roskaruokaa vierasvenesataman ravintolassa. Normaaliviikkoina syömme ravintolassa vain keskimäärin kerran.

Kun jotain saapuu pöytään, pysyvät pojat paremmin paikoillaan.

Kävimme katsomassa toista kertaa suomenlinnamaista San Lorenzon linnoitusta, josta Etelä-Amerikan rikkauksia laivattiin aikanaan Espanjaan sen jälkeen kun ne oli ensin rahdattu kannaksen yli Tyyneltämereltä. Pojat yrittävät osua tykillä ohi kiitävään korppikotkaan.

Linnoituskäynnin jälkeen vietimme monta tuntia pienellä hiekkarannalla, jossa oli liikaa ihmisiä. Pelikaanit kalastivat oikeasti ja pojat leikisti. Seuraavalla kerralla pitää mennä arkipäivänä – silloin tuskin muita ihmisiä näkyy.